Saturday, January 18, 2014

Apua, se vie koko käden?

Kirjoitin viimeksi liiasta tavarasta. Aiheeseen liittyen: vielä on 4 päivää aikaa katsoa Tavarataivas-dokumentti Yle Areenasta! Aika mielenkiintoista. Siinä päähenkilö laittaa *kaikki* tavaransa varastoon (myös vaatteet!) ja saa hakea säilöstä yhden tavaran päivässä. Välillä hän on sitä mieltä, että seitsemän tavaraa riittää, välillä unelmoi vessaharjasta ja tiskirätistä. Lopputulema on, että ihminen tarvitsee noin 100 välttäämätöntä tavaraa ja toiset 100 tavaraa mukavuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Jostain luin, että keskimääräisessä kodissa on 10.000 tavaraa, joten 200 tuntuu siihen verrattuna kovin vähältä.



Noh. Sattumalta (?) lainasin kirjastosta Rinna Saramäen uutuuskirjan Hyvän mielen vaatekaappi, jossa kerrotaan paitsi kaikki vaateteollisuuden epäekologisuudesta, annetaan myös neuvoja vaatevaraston karsimiseen. Suosittelen! Ihan kirjassa noudatettuun järjestelmällisyyteen asukokonaisuuksien sovitteluineen en yltänyt, mutta järjestin kaapin joka tapauksessa. Tämän mökin säilytystilat on mitoitettu kahdelle eläkeläiselle eikä nelihenkiselle perheelle, joka ei kieltäydy mistään ilmaiseksi tyrkytetystä. No, nyt saa joku esimerkiksi ponin esittämisvaatteeni, en tarvitse niitä enää kun ei ole näyttelyponejakaan. Laskin, että kaappiin jäi 16 alaosaa (hameita ja housuja) ja lisäksi olohuoneessa lojuu parit farkut ja joogahousut. Kuistilla on ulkohousuja ja ratsastushousut...tuntuu aika paljolta ja yläosia en edes laskenut! Voiko siitä edes saada pisteitä, että suurin osa on käytettynä saatuja tai hankittuja?

P.S. Suosittelen myös saman kirjoittajan Pitsikirjaa, jos pitsivaatteiden tekeminen kiinnostaa.

P.S.2 Heivatut kudelmat -blogista voi lukea ekopaastosta, jutut löytyvät viime keväältä helmi-maaliskuusta.

1 comment:

MariL said...

Kyllä oikeasti hirvittää ajatella, miten paljon omistaakaan tavaraa! Vaikka viime keväänä meiltä vietiin ainakin pakettiautollinen tavaraa kirpparille, niin silti sitä tavaraa yhä riittää. Monet huonekalutkin ovat ns. säilytyskalusteita, eli hankittu pelkästään sitä varten, että siellä mahtuu säilyttämään tavaraa, jota ei tarvitse koskaan tai äärimmäisen harvoin. Tällä viikolla ilmestyneessä seurakuntalehdessäkin oli kolumni samasta aiheesta, pohdittiin sitäkin, kuinka paljon ihminen säilyttää "muistoja", esim. vanhoja koulukirjojaan, joita ei kuitenkaan koskaan tarvitse. Tai pahimmillaan säilyttää omien vanhempiensa "muistoja". Entä meidän lapsenlapsenlapset, joutuvatko hekin vielä säilyttämään niitä meidän "muistojamme" kaapeissaan? Kuinka paljon meidän vanhempamme säilyttävät tavaroita ihan vain sitä varten, että me saamme ne aikanaan sitten perinnöksi? Minä ainakin toivon, että omat vanhempani älyäisivät luopua kaikesta turhasta, ettei sitä järjetöntä tavaramäärää jäisi jälkipolville.