Lisää

Kun nyt kerran vaaditte. Itse asiassa mulla olisi uintivideokin koirasta. Mutta ei sitä voi julkaista. Kyllähän te tiedätte, että netissä vaanivat kaikki tulevat työnantajat säröjä potentiaalisten palkattavien julkisivussa. Ja kun siinä videossa vilahtaa meikäläisen takapuoli. "Ei sua kukaan palkkaa, jos huomaa että sulla on uimahousutkin vinossa", kommentoi sarkastinen mieheni tätä polttavaa kysymystä. Aivan.

Mutta asiaan.

KANIT
Hikoilevat helteessä. Pihattokaneja ei talven pakkanen hetkauttanut, mutta nyt ne makaavat varjossa ja läähättävät. Olen harkinnut niiden kastelemista, mutta epäilen, ettei se lisäisi muutenkin kyseenalaista suosiotani niiden silmissä.

MARSUT
Nuo ihanat eläimet! Kun saavun näkyville, ne ryntäävät heti kiljuen tervehtimään. Ja minä voin viedä niille ruokaa ja rapsuttaa ilman, että kukaan guru ryntää huutamaan ettei niille saa antaa huomiota, etteivät vain luule olevansa pomoja ja että niitä pitää suihkuttaa vedellä ja heittää rämisevällä purkilla (kuten koirien kanssa on asian laita). Se on marsujen idea.

GERBIILIT
Joku saattaa kaivata jonkinlaista listausta näistä. Niitä on 8, 6 urosta ja 2 naarasta. Urokset ovat yhtä lukuunottamatta kaikki kuviollisia (tietyt asiat eivät muutu) ja se ainoa yksivärinen on nyt muualla lainassa. Helpoin tapa kasvattaa on lainailla eläimiä muille... Mutta jos nyt saisin jostain sopivan naaraan, niin olisihan täällä noita sulhasehdokkaita.

HIIRET
Vielä 2 vanhusta on jäljellä, molemmat omia kasvatteja. Enpä taida teettää enää poikasia, kun se karsiminen on niin vastenmielistä. Mutta hiiret sinänsä ovat tavattoman hupaisia.

Siinä kaikki asukkaat tällä erää, mutta ensi viikolla saattaa olla kerrottavaa aivan uudesta lajista...

Tilanneraportti

Tämähän on jäänyt vallan päivittämättä, mitä häpeän kovasti...vai lukeeko tätä kukaan? No itse ainakin luen, sitten myöhemmin. Nopea tilannekatsaus suuriin eläimiin:

PONI
Kävi valjakkokurssilla (uusia oivalluksia) ja näyttelyssä (haukuttiin täysin patsasteluluokassa, kiukutteli käyttöluokissa), teki metsätöitä (se on hyvin vahva ja motivoitunut!), sairastui ilmeisesti johonkin virukseen ja joutui jättämään seuraavat kisat väliin. Meillä on täällä hieman huonoa karmaa: kahdessa vierekkäisessä pikkutallissa yhteensä 4 hevosta, joista tässä kuukauden sisällä lopetettu 2 ja sairastunut 2. Tänään laidunkaveri karkasi naapuriin katsomaan, mitä ravurit tekevät. Muut eivät viitsineet lähteä, vaikka aita oli jo alhaalla; kyllä tauolla oleva ravuri, ex-ravuri ja naapurin harjoitusradalla itsekin joskus tarponut wannabe-ravuri sen jo tietävät...

KOIRA
Muuttunut aivan oivaksi lastenkoiraksi (lue: ei riistäydy irti 10-vuotiaan otteesta, vaikka näkisikin marsuja)! Valitettavasti sitä ei uskalla vieläkään pitää irti pihalla jos haluaa pitää em. paistit hengissä, mutta lapset kuskaavat sitä narussa kanssaan telttaan nukkumaan, pallokentälle esteitä hyppäämään ja temppuja tekemään ja pitkillekin lenkeille. Terveisiä sille lukijalleni, joka kehotti etsimään koiralle oikeasti maistuvan herkun: olen löytänyt sen, se on habanero-makkara! Sen voimin on mukava opetella sulavaa käytöstä. Ja onhan koira ollut monesti kevään ja kesän mittaan mukana tukihenkilötyössäkin. Näyttelyihin ei kuitenkaan olla päästy massiivisen karvanlähdön vuoksi. Voisikohan siitä karvasta tehdä jotakin?

Jatkuu (jätän teidät pidättelemään henkeänne)...

Muiden elämä (Das Leben der Anderen)

Niin, sitä minä vielä autossa käydyn keskustelun innoittamana, että mikä siinä on kun kukin ei voi keskittyä elämään ihan omaa elämäänsä? On se hienoa jos itsellä toimii homma X tavalla Y, mutta onko pakko heti tulla kaikille muille julistamaan, että he tekevät väärin kun toimivat toisin? Ja parasta on tietenkin tietää jo etukäteen, ettei jokin tule toimimaan muilla, kun se ei ole toiminut itselläkään. Kunnioitan suunnattomasti näin jumalaista tietämystä (jota toki esiintyy muuallakin, mutta koska tämä on eläinblogi, niin todettakoon, että eläinharrastuksen parissa kohtalaisen runsaasti). Itse asiassa voisin itsekin antaa yhden neuvon: kannattaa ryhtyä konsultiksi, niin voi ottaa rahaakin totuutensa jakamisesta ;).

Ohjasajokurssilla

Tänä vuonna ei tule leiriä, koska leiritalli muuttuu ilotaloksi leasing-oriin myötä. Mutta onneksi oli sentään ohjasajokurssi, jonne suunnattiin kolmen kuskin, yhden ponin ja yhden issikan voimin. Ja satoi, kuten ennustettiin. Melkein koko ajan. Toisesta menopelistä hyytyivät tuulilasinpyyhkijät jo alkumatkasta, mutta onneksi meillä kotona oli "toinen auto, jossa on myös pyyhkijät", kuten kyytiläinen kommentoi. Mahtavaa luksusta ;). Vetoautosta ei sitten kannatakaan puhua, se kirjaimellisesti nitisee liitoksissaan...

Ja arvatkaa mitä? Gerbiilireissujen epäonni on tarttunut ponireissuihin! Eräät lukijat saattavat muistaa, miten auto on hajonnut jo ensimmäisen 20 metrin aikana matkalla hakemaan tuomareita lentokentältä tai bensa loppunut kesken tukkureissun Suomen suurimmassa risteyksessä. Tällä kertaa olimme vieneet issikan kotiin ja lähdössä omalle tallille, kun mies yhtäkkiä muisti, että ponillahan on vielä tavaraa täällä (joo vaihdettiin tuossa talliakin yhtäkkiä). Minä sanoin että haetaan ne myöhemmin, mutta kukapa minua uskoisi? No, mies lähti hakemaan ahkiota ja minä rehuja. Siinä kun niitä mittailtiin, tuli yksi reissaajista yhtäkkiä kysymään, että mitähän tuolla tapahtuu, kun teidän auto on ojassa? Sinnehän se vyöryy, jos ei laita käsijarrua päälle (eikä ehkä vaihdettakaan kunnolla) ja poni alkaa liikehtiä kopissa, kun maasto on tulkittavissa hyvällä mielikuvituksella alamäeksi... Mutta ei hätää! Koska kyseessä oli vilkas tie ja täällä maalla kaikki ajavat maasturilla, samantien oli suuri Range Rover jo vetämässä traileria pois tieltä (se ei onneksi mennyt ojaan) ja autoa ojasta. Kiitos vain teiden ritarille! Siinä vaiheessa ei kyllä voinut muuta kuin nauraa, onhan selvää että kun on koko päivän seissyt sateessa, niin seuraavaksi auto on mutaisessa ojassa! Aina sattuu ja tapahtuu...

P.S. Kurssi oli hyvä.

Pitäisiköhän tännekin kirjoittaa jotain? Koiran jalka on jälleen entistä ehompi ja tällä kertaa kipulääkkeetkin menivät vaivatta alas, kun saimme jotain mikroskooppisen pieniä tabletteja. Sen jälkeen koira on jo käynyt paikallisessa mätsärissä voittamassa nuorelle esittäjälleen värikynät.

Noin muuten eletään vuoden vimmaisinta aikaa, kaikki viikonloput menevät jossain eläinriennoissa. Toissa lauantaina oltiin esittelemässä gerbiilejä ja niiden yhdistystä naapurikapungin eläinkaupassa. Harmi kyllä silloin oli hyvä ilma ja ihmisillä muutakin tekemistä kuin rampata kauppakeskuksessa. Viime viikonloppu meni Tallinnassa gerbiilejä arvostellessa (siellä on kuulkaas varsin hienot grey agoutit) ja kaupunkia toljotellessa. Ensi lauantaina on ohjasajokurssi (sadetta luvattu, kuinkas muutenkaan), sitä seuraavana valjakkokurssi ja sitä seuraavana gerbiilinäyttely (ja toki helatorstaina poninäyttely). Niin mitä se muu elämä oli...?

(Vimmasta puheen ollen, kun oli vielä lunta niin poni kunnostautui heittelemällä tallin teinit ahkiosta ja juosta karauttamalla ahkio perässään yksin suoraan talliin. Se on IHAN liian hyvä huomaamaan, milloin ei tarvitse totella!)

Nelivuotias vauhdissa

Koira täytti neljä vuotta. Toivottavasti ikä on tuonut sille hieman lisää rauhallisuutta, sillä se on (taas! Näinhän kävi myös pari vuotta sitten) lääkärin käskystä määrätty "elämään rauhallisesti" pari seuraavaa viikkoa venäytettyään jalkansa. Tulipa kolmijalkaista koiraa autoon nostaessa mieleen, että ihan hyvä kun se painaa 20 eikä 60 kiloa...

...mutta en silti saanut sitä nostettua takaisin, kun se hiljattain karkasi keittiön avoimesta tuuletusikkunasta kanien kimppuun. Onneksi olin ulkona ja harjoittelun tuloksena sain taklattua koiran helposti heittäytymällä sen päälle. Kyynärpäähän tosin vähän sattui sen osuessa koiran kovaan kalloon. Mies vain nauroi ikkunassa ja nauroi vielä enemmän, kun yritin tunkea rimpuilevaa koiraa sama reittiä takaisin. Ei onnistunut.

Vähän aikaa sitten tallilla kokeilimme laittaa koiran samaan tarhaan tallin vahtikoirien ja erään toisen hevosenomistajan koiran kanssa. Loistava idea ja hyvin ne tulivat toimeen, mutta tunnin kuluttua Lurjuskoira oli mielestään jo nähnyt kaiken ja poistui aidan yli. Tässä vaiheessa kannattaa huomioida, että se tarha on siis rakennettu laumanvartijoille - luittehan uusimmasta Koiramme-lehdestäkin, miten ne tarvitsevat jokseenkin kolmimetrisen sähköistetyn panssariaidan. No, eivät nämä. Veikkaan kyllä, että Lurjuskoira olisi myös tehokkaampi tallinvahti. Ainakin äänekkäämpi... (Niin ja koiran karattua tarhasta laitoimme sen karsinaan, mutta eihän se pysynyt sielläkään, kun ne ovat mallia josta hevonen saa päänsä käytävälle. Liukas kuin saippua!)

Eli nyt herää kysymys, onko siinä ikuisuusprojektissani eli pihan aitaamisessa mitään järkeä. Pitäisi rakentaa samantien Berliinin muuri, ja senkin antifasistisen suojavallin teho perustui käsittääkseni osaltaan siihen, että sotilaat ampuivat kaikki ylitystä yrittäneet. Kun siihen en kuitenkaan ajatellut ryhtyä...

Tapahtuu tallissa ja gerbolassa

Onkohan poni hieman kaavoihinsa kangistunut? Koska se on pieni, en yleensä kuljettele sitä tallin isoista pariovista vaan sokkeloisempaa reittiä tyhjänä olevan "pikkutallin" ja välieteisen läpi. Avaan vain ulko-oven ja poni osaa kulkea edeltä talliin etsimään ruokaa, itse jään sulkemaan ovea. Mutta tässä päivänä eräänä pikkutallista välieteiseen johtava ovi olikin kiinni ja autopilotilla kulkeva poni löi otsansa siihen, pam. Sitä olen kuitenkin pitänyt tavallaan älykkäämpänä kuin eräitä muita eläintarhan jäseniä...

Uutta älyä (tai vain fyysistä notkeutta) on sen sijaan löytynyt Asta-marsusta. Enää kani ei ole turvassa hypätessään tuolille tai tyhjillään olevan akvaarion päälle,jonne olen nostanut sen ruuat ja vesikupin, ettei yksikään pötkö paskoisi niihin. En tiedä miten se sen tekee, mutta Asta osaa kiivetä sinne. Oletettavasti muiden tavaroiden päältä (pitäisiköhän gerbolaa hieman siivota?). Eräs lattiatason yläpuolella oleva mukava paikka on myös ämpäri, johon kerätään lattialta lakaistua purua ja eritteitä. Koska se on yleensä täynnä, niin mukavaahan siellä päällä on makoilla. Asta onkin huomattavasti pienempi ja ketterämpi kuin risteytyslylleröt. Kerrankin Viivi putosi häkkiin vievältä sillalta selälleen ja jäi siihen sätkimään kuin koppakuoriainen - pääsi sitten kuitenkin lopulta närkästyneenä jaloilleen. Sillä hetkellä mieleen tuli se mitä miehenikin aina kysyy: MITÄ virkaa ekosysteemisssä on tuollaisella elukalla?

Yleisön pyynnöstä

Kun tänne on (mukamas) niin hankalaa laittaa niitä kuvia, koska ensin ne pitäsi tallentaa omaan kotisivutilaan ja sitä varten pitää laittaa palomuuri pois päältä...niin olen siksi siirtynyt laittamaan niitä vain naamakirjaan. Mutta tässä nyt pari kuvalinkkiä tänään otettuihin kuviin, joissa poni vetää ahkiota:

Sedät kyydissä
Poni

Eli ostettiin ahkio ja mies laittoi siihen aisat. Ja jumalauta se poni juoksi kovaa!! Niin kovaa olen nähnyt sen laukkaavan vain silloin, kun se ensimmäisenä keväänä heitti ratsastajan selästään ja juoksi yksin kotiin. Ilmeisesti ahkio on kevyt vetää... Nyt löytyi vihdoinkin miehelle kelpaava shettislaji, sillä kyllähän se vauhti tuntuu kovemmalta matalassa ja heittelehtivässä ahkiossa, jossa lumi lentää silmille ;). Nelivuotias oli kyydissä hihkumassa. Ponia taisi kiihdyttää sekin, että se joutui yhdessä vaiheessa menemään toisen ponin perässä. Ja kenenkään perässähän hän ei halua mennä! Jos sen joku viitsisi treenata starttikuntoon, niin kyllä se voisi jonkunlaisen ennätyksen tehdä, jos nimittäin pysyisi ravilla. Mikä nyt ei ole niinkään varmaa. Mutta kelläpä meistä ei seisoisi tallin takana potentiaalinen tähti, joka aivan varmasti olisi todella huippu jos vain pääsisi näyttämään kykynsä ;).