Sunday, December 28, 2014

Onko elämää hevosen jälkeen?

On sitä, vaikka ensin ei huvittanut kirjoittaa. Pian viimeisen tekstini jälkeen ponilla diagnosoitiin takapolvissakin vaivoja ja eläinlääkäri totesi, että joko jostain täytyy löytyä jokin keino saada poni kuntoon tai sitten se täytyy lopettaa, mutta näin ei voida jatkaa. Koska niitä keinoja oli kuitenkin koetettu hakea jo kuukausien ajan ja nivelten piikityksistä tuntui olevan vain lyhytaikainen apu, päädyimme jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Joka puolestaan johtaa kysymykseen: entäs nyt?


Minäkin kuuluin niihin, jotka uskoivat ettei ilman hevosia voi elää (vaikka Suomessakin on miljoonia ihmisiä, jotka todistavat että kyllä voi ja tyytyväisenä). Edellisten ponien kuoltua ostin heti tämän nyt lopetetun. Kaiken pitää olla vain heppaheppaa ja sillä lailla kai syntyy niitä Wegeliuksen paheksumia "fakki-idiootteja, jotka joutuvat katselemaan kattoon kun puhutaan Afganistanin tilanteesta" - paitsi että omassa tapauksessani hevosiin käytetty aika ei ole johtanut kovin merkittävään taitoon tai edes hevosten hengissä pysymiseen, ainoastaan tietämättömyyteen Afganistanista ja kaaosteoriasta. Minulle on tarjottu ostettavaksi erinäisiä poneja oletettavasti juuri siinä uskossa, etten voi elää ilman sellaista. Mutta. Hevosen - tai poninkin - omistaminen on lopunkaiken täysin yhteensopimatonta Suomen ilmaston kanssa ja johtaa lisäksi erittäin epämiellyttäviin tilanteisiin, kuten ähkypotilaan talutteluun pakkasessa keskellä yötä, suuriin eläinlääkärikuluihin ja ahdistukseen. Tämän heppahullun malja on niin täynnä noita epämiellyttävyyksiä, etten ole valmis kärsimään niitä vain siksi että jokin mystinen poninomistajan identiteetti sitä vaatii. Jos vielä kohtaan Sen Oikean, niin luultavasti olen valmis kärsimään. Mutta minkä tahansa ponin vuoksi en, koska halvemmaksi tulee kuitenkin taluttaa koiraa kuin (sairasta) ponia. Ja koiria minulla jo on. Ne vaikuttavat jostain syystä terveiltä, vaikkei aikuisena ostettuakaan tutkittu millään tavalla. Jos hevosen ostaa ilman kuvia, voi samantien alkaa kutsua kavioliittoaan saattohoidoksi ja viisastelijat vielä tietävät, että oma vika.

 Viimeinen ratsastus, jossa paikallaan seisominen oli mieluisin olotila. Sää oli kyllä kerrankin kohdallaan.



Kun yksi valkoinen talutettava poistui, löytyi tilalle toinen uutta kotia kaipaava.


Entä se uusi elämä? Opiskelen, jottei tarvisisi katsella kattoon, kun puhutaan Bourdeaun luokkateoriasta. Siellä, missa parkkipaikallakin on näin vaarallista.

Monday, August 18, 2014

Täällä ollaan

Tällä blogilla on tietääkseni kaksi lukijaa: siskoni ja työkaverini. Molemmat ovat paheksuneet blogin hiljaisuutta, joten lienee aika ryhdistäytyä. Ponin terveysongelmat ovat vieneet huomioni - edellisessä kirjoituksessa kerrottiinkin nivelrikkodiagnoosista, mutta se oli vasta alkua. Sittemmin ponilla on diagnosoitu kissing spines (selän okahaarakkeiden ahtauma), etujalan kantaosan kiputila (sädeluuontuma?), melanooma ja hormonihäiriö, joka tekee munarakkuloista pallon kokoisia (ultranneesta lääkäristä riippuu, puhutaanko golf- vai jalkapallosta). Näitä kaikkia vaivoja on sitten hoidettu erinäisin keinoin, mutta poni ei vain piristy. Ylihuomenna tutkitaan lisää.


Kaikesta huolimatta on sentään päästy ratsastamaankin :) Mutta kuvaa ei ole nyt laittaa, koska ulkoinen kovalevy temppuilee. En oikein tiedä onko tämä poniblogi vai mikä, mutta palaan kertomaan jotain asioita jostain. Vaikka uudesta, jännittävästä elämästäni.



Thursday, February 20, 2014

Jessie, part 3


No snow in christmas! Pete and Jessie leaving the riding school, after Emma's riding lesson (with a new, treeless saddle).


Jessie with her new friend, arab mare "Miina".


Despite of the new saddle, Jessie was very reclutant to move anywhere when riding, so in February we headed to equine hospital. Here showing trot to vet, before the x-rays (which revealed osteoarthritis).

Heading home after some joint-injections


After injection the horse isn't allowed to move for 24 hours. Boring, thinks Jessie (already used to live in an open stable, coming and going like she wants).

Now Jessie is allowed to walk, in march we can start trotting. Interesting to see how things turn out!

Jessie, part 2

video



Emma and Jessie at a small jumping competition at the local riding school (a rather bad quality, since the phone was just left on the fence ;)


September. Me and Jessie testing riding with a halter


Oh, the sweet water!


Jessie with new sidepull bridle (october)


We had so little rain in last autumn, the lake dried almost entirely!


Jessie and the swans (heading to south for winter). We had saddle-problems, so lot of leading the pony...

Jessie

This is for Jessie's danish friend(s) :) (click to see bigger pictures).


Grazing with new friends, june 2013


Food is so awful in Finland (nowadays she's used to eat "porridge")


First time in the finnish forest. "There's no way I'm going there!"


...so we had to change the rider. My husband is the "horse whisperer" in our family, he claims that's because he's ancestors were ukrainian cossacks. It's not that he's a good rider, but he never gets angry or nervous... Luckily he's small enough to ride bigger ponies.


This picture was taken by Pete (my husband) when they were at the lake. Jessie loves to play with water!


Me and Jessie taking a riding lesson


My daughter Emma and Jessie taking part in a small kür competition with mascuerade

video

A video of the same competition

To be continued...

Friday, January 24, 2014

Tarkennus

On se trendikästä, on on! Uudessa Martat-lehdessäkin oli juttua tavaroiden paljoudesta (Laura Honkasalon haastattelu, häneltä ilmestyy pian Nuukailu-kirja). Jutussa sanottiin, että se onkin yksittäinen suomalainen, jolla on ne 10.000 tavaraa. Siis nelihenkisellä perheellä olisi 40.000 tavaraa - aika huimaa. Toisaalta miten ne lasketaan? Onko lego-paketti yksi tavara vai 100 tavaraa (tai kuinka monta osaa siinä nyt onkaan)? Onko setti sukkapuikkoja (käytetään yhdessä) yksi tavara vai viisi tavaraa?

Mutta yhtä kaikki, minulla on yksi uusi vaate pinojeni jatkoksi ;). Huivin malli on Secret of Change(Ravelry-linkki). En vielä ole oikein keksinyt, miten tätä käytetään...

Saturday, January 18, 2014

Apua, se vie koko käden?

Kirjoitin viimeksi liiasta tavarasta. Aiheeseen liittyen: vielä on 4 päivää aikaa katsoa Tavarataivas-dokumentti Yle Areenasta! Aika mielenkiintoista. Siinä päähenkilö laittaa *kaikki* tavaransa varastoon (myös vaatteet!) ja saa hakea säilöstä yhden tavaran päivässä. Välillä hän on sitä mieltä, että seitsemän tavaraa riittää, välillä unelmoi vessaharjasta ja tiskirätistä. Lopputulema on, että ihminen tarvitsee noin 100 välttäämätöntä tavaraa ja toiset 100 tavaraa mukavuuden ja viihtyvyyden vuoksi. Jostain luin, että keskimääräisessä kodissa on 10.000 tavaraa, joten 200 tuntuu siihen verrattuna kovin vähältä.



Noh. Sattumalta (?) lainasin kirjastosta Rinna Saramäen uutuuskirjan Hyvän mielen vaatekaappi, jossa kerrotaan paitsi kaikki vaateteollisuuden epäekologisuudesta, annetaan myös neuvoja vaatevaraston karsimiseen. Suosittelen! Ihan kirjassa noudatettuun järjestelmällisyyteen asukokonaisuuksien sovitteluineen en yltänyt, mutta järjestin kaapin joka tapauksessa. Tämän mökin säilytystilat on mitoitettu kahdelle eläkeläiselle eikä nelihenkiselle perheelle, joka ei kieltäydy mistään ilmaiseksi tyrkytetystä. No, nyt saa joku esimerkiksi ponin esittämisvaatteeni, en tarvitse niitä enää kun ei ole näyttelyponejakaan. Laskin, että kaappiin jäi 16 alaosaa (hameita ja housuja) ja lisäksi olohuoneessa lojuu parit farkut ja joogahousut. Kuistilla on ulkohousuja ja ratsastushousut...tuntuu aika paljolta ja yläosia en edes laskenut! Voiko siitä edes saada pisteitä, että suurin osa on käytettynä saatuja tai hankittuja?

P.S. Suosittelen myös saman kirjoittajan Pitsikirjaa, jos pitsivaatteiden tekeminen kiinnostaa.

P.S.2 Heivatut kudelmat -blogista voi lukea ekopaastosta, jutut löytyvät viime keväältä helmi-maaliskuusta.

Tuesday, January 07, 2014

Käsitöitä, menneitä ja tulevia



Tuossa näkyy pari viime vuoden käsityötä joihin olen tyytyväinen: jo aiemminkin mainitut joulukalenterisukat ja itse sienivärjätty villatakki (verihelttaseitikkiä, taulakääpää ja hernekuukusta, nuo yläosan monivärilangat ovat kyllä jotain ostettua kasvivärilankaa). Kaiken kaikkiaan viime vuonna valmistui 65 neule- tai virkkuutyötä, mutta järki käteen - niitä voisi tehdä vähemmän. Ei kukaan voi tarvita loputtomasti neuleita ja niille on vaikea löytää ottajia. Nyt joulun alla oli kaikenlaista hyväntekeväisyyskeräystä, mutta niissäkin näytettiin toivovan enempi geelikynsiä ja merkkileluja. Ehkä joskus 1800-luvulla kaulaliina oli kova juttu ja hyväosainen sai tuntea itsensä tärkeäksi sellaisen lahjoittaessaan ;)



Hyvistä päätöksistä huolimatta kuvassa kuivuva, uudenvuodenaattona valmiiksi kerrattu lanka (niinniin, ei saisi kuulemma kuivattaa mitään kiukaan päällä, mutta minä kuivatan sekä sen että hellan päällä, johan on kumma jos puulämmitteinen vempele itsestään syttyy kun puutkin pitää ensin vajasta hakea) on jo muuttunut pipoksi. Ja yksi liivikin on nuorelle herralle valmistunut. Mutta silti...ainakaan en osta lankaa ennenkuin olen käyttänyt olemassaolevat. Noh, mahdollisimman pitkälle ainakin.

Eilen sukujuhlissa puhelin juuri ennen sotaa syntyneen sukulaisen kanssa nyt muodikkaasta tavaroiden karsimisesta. Hän totesi, että nuoret suhtautuvat asiaan eri tavalla kuin he, jotka ovat koko lapsuutensa kituuttaneet eikä mitään ostettavaa olisi ollut vaikka olisi ollut rahaakin. Niinpä. Ei siinä tainnut mitään ostoskrapulaa syntyä...

(Päätin alkaa pitää taidepäiväkirjaa käyttääkseni luovaa aikaa muuhun kuin neulomiseen. Kiesus, miten tuotteistettua kaikki askarteluun vivahtavakin on! Pitää olla sitä ja tätä tuotetta - itse olen toistaiseksi tyytynyt joskus nuorna taidekoululaisena ostamiini venäläisiin akvarelliväreihin, myöhempien aikojen värikyniin ja mainoslehdistä leikattuihin kuviin. Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun näin ne kaikki kohokuvatarrat ja tiesmitkä leikkurit, joista en tajunnut mihin niitä käytetään ;)

P.S. Tämän vuoden ensimmäinen luettu kirja on Peter Singerin Marx - hei, Singer on kirjoittanut muustakin kuin eläinten oikeuksista! Nyt menossa Riikka Pulkkisen Vieras.

Tuesday, December 31, 2013

Mitä opin tänä vuonna

Vuoden vaihtuessahan sitä täytyy luvata jotain ylevää, muistella menneitä ja niin edelleen. Ajattelin nyt kertoa, mitä opin tänä (ja vähän edellisenäkin) vuonna sairaiden ponien kanssa tuskaillessani:

Ihminen, joka kertoo ongelmistaan, ei välttämättä odota kuulijan ratkaisevan niitä.

Meillähän on tarve alkaa heti syytää ehdotuksia. Olisihan se mukavaa auttaa ja niin egoa hivelevää, jos juuri se oma ehdotus ratkaisisi jonkun pulman. Ja joskus niin käykin. Mutta jos asiaa on jo pohdittu, kenties asiantuntijoiden avulla, niin kuinka suuri todennäköisyys on sille, että satunnainen kuulija omaa juuri sen viisasten kiven, jolla ongelma ratkeaa? Klassikko on kai lapsettomille tokaistu "Lakkaat vain stressaamasta asiaa, niin kyllä onnistuu" - niin varmaan juu, riippumatta siitä, onko lapsettomuuden taustalla jokin biologinen syy... Ei ongelmistaan kertova välttämättä odota muuta kuin sitä, että saa puhua. Ja ehkä jonkun sanovan, että onpa kyllä syvältä tuo.

Tietysti voidaan ajatella niinkin, että kertomalla asioistaan ottaa sen riskin, että niitä kommentoidaan. Eilen mietinkin, josko lopettaisin yksityisasioistani puhumisen työpaikalla. Jos joku haluaa puhua muusta kuin työstä, ohjaan keskustelun vaikka kirjallisuuteen tai vastikkeelliseen sosiaaliturvaan tai mihin tahansa paitsi tv-ohjelmiin, joita en tunne. Paitsi että töissä niitäkin välillä näkee, teidän verorahoillanne. Mutta ajatelkaa mikä riemastuttava dialogi:
- Niin olitko sä jossain risteilyllä?
- Ehkä olinkin, mutta puhuttaisiinko vaikka politiikasta? Paitsi ei Israelin toiminnasta palestiinalaisalueilla, se olisi varmasti minulta epäkorrektia.
Mahtaisi siinä keskustelu tyrehtyä :D

Pitikö jotain luvata? Ensi vuonna käytän vähemmän aikaa turhanpäiväiseen netissä notkumiseen (blogin päivittäminen ei ole sitä, mutta vähemmälläkin hevostalli.netin seuraamisella varmasti pysyisi hengissä) ja enemmän kaikkeen kehittävään. Tuhoan esimerkiksi tämän kasan, jonka alla näkyy se DDR-lattia: