Isänpäivä

Koska tässä perheessä on vain kuolleita isoisiä, olemme jo vuosikausia viettäneet isänpäivää keskenämme hevoshommissa. Useana vuonna on oltu Elma-messuilla ponitalutuksessa, niinikään edesmennyt shettiksemme oli hyvä siinä. Tänään oli aika viedä hermostunut iso poni kuraiseen isänpäivämaastoon, jossa vaihdettiin kesken matkaa isä selkään, kun tyttären rohkeus petti. Siinä konkretisoituu hevostelun kauhu ja kiehtovuus; hevonen on niin usein käsittelijänsä peili ja se mikä ei toisen ratsastajan kanssa onnistu, käy toiselta helposti, vaikkei tämä olisikaan mikään mestari sinänsä. Haaste ei olekaan hevosen, vaan oman mielensä hallitseminen! Siinä on itsellänikin vielä tekemistä.

Hevosrintamalla on koettu myös ensimmäinen epäonnistunut nettiostos. Vuosikausia olemme ostaneet käytettyä tavaraa elektroniikasta ulkorakennuksiin netin kautta koskaan epäonnistumatta: toki osa tuotteista on haettu itse ja nähty ennen ostopäätöstä, mutta eipä postitsekaan ole tullut kiviä eikä kukaan ole myöskään jättänyt lähettämättä tavaraa rahat saatuaan. Mutta nyt sattui jotain niin outoa, etten tiennyt kumpi on järjiltään, minä vai myyjä. Menemättä yksityiskohtiin kerron, että tässä satulan ostoon liittyvässä episodissa oli monta hyvää puolta:
1. Tuli todistetuksi, että käsityöt ovat hyvä harrastus. Muuten tuskin omistaisin tuumamittanauhaa (satulan koko mitataan tuumissa).
2. Sain hyvän tekosyyn postata kuvia takapuolestani kaikille mahdollisille foorumeille. 15 sekuntia julkisuudessa ja silleen.
3. Taas tuli oppitunti ihmisistä. Maailma on niinkuin se nähdään!

P.S. Haluaako joku ostaa pikkuponilleen satulan? Voin jo varoittaa, että aikuinen EI mahdu siihen kunnolla.